Taide - Pyhä kosketus vai kauppatavara?

Luin mielenkiintoisen artikkelin taiteellisen työn selittämisen vaikeuksista. Anu-Liisa Rönkä ja Anja Kuhalampi käsittelevät artikkelissaan "Sanoilla yli sektorirajojen" (2011) nimenomaan niitä vaikeuksia, joita kohdataan kun yritetään puhua taidelähtöisistä menetelmistä tai - vaihtoehtoisesti - soveltavasta taiteesta tai osallistavasta taiteesta. He listaavat yhteensä neljä erilaista diskurssia eli puhetapaa, jotka värittävät keskustelua taiteesta:

Pyhyysdiskurssi korostaa taiteen autonomisuutta. Sitä värittää huoli siitä, että taiteen itseisarvo heikkenee mikäli sille asetetaan taidekontekstin ulkopuolisia vaatimuksia.

Talousdiskurssia kuvastaa tarve löytää taiteelle hyödyllinen tehtävä. Se konkretisoituu taiteen tuoteistamisen, markkinoinnin ja myynnin yhteydessä.

Hyvinvointidiskurssi keskittää huomion taiteen terveyttä ja hyvinvointia edistäviin vaikutuksiin. Se käsittelee taidetta välineenä, jonka kautta voidaan saavuttaa jotain hyvää.

Yhteiskunnallisella diskurssilla tarkoitetaan puhetta, joka korostaa taiteen roolia yhteiskunnallisena toimintana. Siinä taiteella katsotaan olevan yhdensuuntaisia päämääriä muiden yhteiskunnallisten tavoitteiden kanssa.

Kirjoittajien mukaan nämä puhumisentavat eivät välttämättä esiinny arkikielessä aivan sellaisenaan, mutta niiden piirteitä voidaan silti havaita erilaisissa tilanteissa.

Artikkeli tarjoaa hyvän käytännön esimerkin erilaisista taiteen diskursseista kuvatessaan erään yritysjohtajan näkemystä siitä, miten taidelähtöisistä menetelmiä tulisi tarjota yrityksille: "Yritysmaailmassa taistellaan ajasta ja keinoista, joten mitä konkreettisemmin palvelut on paketoitu, sitä helpompi niitä on lähestyä" (2011, 33). Pyhyysdiskurssin mukaisesti voitaisiin taas esittää vasta-argumentti, jonka mukaan taidelähtöisiä menetelmiä ei tulisi tuotteistaa sillä se voi luoda vastaanottajalle "vääränlaisen odotushorisontin, eikä olekaan enää mahdollista synnyttää sellaista aktiivista luovuuden tilaa, joka olisi kaikista ulkoisista vaatimuksista vapaa" (emt.).

Voin vaikka lyödä vetoa, että tällaiset kommentit ja näkökulmat ovat monelle tuttuja. Mutta miten löytää se kultainen keskitie eri diskurssien välillä? Entä, onko väärin vaihtaa omaa puhetapaansa seurasta riippuen? Myynkö sieluni, jos saman päivän aikana puhun niin taiteen itseisarvosta kuin sen hyvinvointia edistävistä vaikutuksistakin? Entäpä, jos paasaan taiteen yhteiskunnalisesta vaikuttavuudesta samalla kun yritän kaupata menetelmiäni luovuutta ja innovatiivisuutta edistävinä palvelutuotteina?

Ajatuksia? Mielipiteitä?


Terveisin,
Marjukka


Artikkeli: Rönkä, Anu-Liisa & Anja Kuhalampi. "Sanoilla yli sektorirajojen." Taide käy työssä: Taidelähtöisiä menetelmiä työyhteisöissä. Toim. Rönkä, Anu-Liisa et al. Lahden ammattikorkeakoulu, 2011. 30-34.