tiistai 17. toukokuuta 2011

Kuka saa nousta näyttämölle?

 Kuvassa: Gianluca Ballaré

Voimaa taiteesta -hankkeessa työskennellään erilaisissa hyvinvointialan organisaatioissa muun muassa soveltavan teatterin keinoin. Usein tällaisten prosessien alussa ei edes mietitä esiintymisen mahdollisuutta, mutta joskus matkan varrella kiinnostavia tarinoita voi kertyä niin suuri määrä, että ne halutaan kertoa muillekin.

Joskus taiteellinen kunnianhimo herää tosissaan. Esitys voidaan haluta viedä ammattiteatterin lavalle ja kertoa tarina suuremmalle yleisölle. Tässä kohdassa homma saattaa herättää kysymyksen: kuka saa kiivetä ammattiteatterin päänäyttämölle ja kertoa oman tarinansa? Olemme tottuneet näkemään ammattiteattereissa kauniita, hoikkia, lahjakkaita ja koulutettuja näyttelijöitä. Miten tähän yhtälöön mahtuu kehitysvammainen, mielenterveyskuntoutuja tai huonokuuloinen ikäihminen?

Mielenkiintoinen vastaus näihin kysymyksiin on italialaisen teatterintekijä Pippo Delbonon kokoama teatteriryhmä, jota hän kutsuu perheekseen. Ryhmän jäsenet eivät sovi perinteisen ammattinäyttelijän tai -tanssijan muottiin: yksi on elänyt kadulla, toinen erilaisissa laitoksissa.

Pippo Delbono on kiertänyt ryhmänsä kanssa ympäri maailmaa. Hän kertoo New York Timesin haastattelussa, että hankalissa olosuhteissa (esim. sota, diktatuuri) elävät ihmiset eivät järkyty siitä, että näyttämölle kiipeää erilaisia ihmisiä. Mutta turvallisissa olosuhteissa asuvia länsimaalaisia tilanne järkyttää syvästi. Uusimpaan teokseensa Delbono on ohjannut kohtauksen, jossa huonovointisimmat voivat jopa poistua katsomosta.

Myös Suomessa teatterin perinteistä asetelmaa on rikottu: Helsingin kaupunginteatteri on tehnyt uraauurtavaa työtä ja tuonut lavalle muun muassa joukon ikäihmisiä. Monet muut teatterit ovat seuranneet perässä. Odotan kovasti, että ammattiteattereiden näyttämöt aukeavat eri puolilla Suomea ammattinäyttelijöiden lisäksi yhä kirjavammalle joukolle ihmisiä, jotka haluavat kertoa oman tarinansa teatterin keinoin.

Pippo Delbonon uusimman teoksen voi muuten nähdä Tampereen Teatterikesässä 2011.

Terveisin,
Niina


Pippo Delbonon haastattelu: http://artsbeat.blogs.nytimes.com/2010/02/04/questions-for-pippo-delbono/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti