Seminaareja, konferensseja, tapahtumia

Vuosi 2012 on pullollaan mielenkiintoisia seminaareja ja konferensseja.

Belfastissa järjestetään toukokuussa International Arts in Health Conference, johon myös Voimaa taiteesta -hanke osallistuu. Konferenssi pidetään 16.-18.5. ja lisätietoja siitä löytyy täältä: http://www.artscare21conference.co.uk/

Syksyllä Voimaa taiteesta -hanke järjestää itse toisen kansainvälisen seminaarinsa. Seminaari pidetään Vantaalla Laurea-AMK:n Tikkurilan yksikössä 28.-29.9. ja luvassa on jälleen lukuisia mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä kirjava joukko työpajoja.

Lisäksi syksyllä on luvassa ainakin:

• Terveyttä kulttuurista -verkoston 20-vuotisjuhlaseminaari 26.10. Helsingin Hanasaaressa
   
• Metropolian ja ENCATC Arts and Health -työryhmän järjestämä ARTS - HEALTH - ENTREPRENEURSHIP? -konferenssi 22.-23.10. Helsingissä
   
• Pohjoismaiden kulttuurituottajien Nordmatch-konferenssi järjestetään 11.-12.10. mahdollisesti Tallinnassa

Mitähän muuta vielä?

Liimaa ja läsnäoloa

OMAKUVA-pilottimme Kinaporin palvelukeskuksessa lähenee loppuaan. Tämä on ollut tunteikas ja värikäs matka. Ihmiset ovat tulleet tutuiksi, huumorikipinät ovat sinkoilleet tavattaessa. Ryhmän sisällä on aistittavissa lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Persoonat säihkyvät, pikku hiljaa nekin, jotka alkumatkasta tuntuivat vetäytyvämmiltä ja pitivät säihkeensä enemmän piilossa.

Pilotissa on käyty läpi osallistujien muistoja ja aikomuksia, vahvuuksia ja uusia aluevaltauksia. Koko projekti on ollut kuin palapeli: se on rakentunut pienistä osasista joita on soviteltu toisiinsa. Paloja on tietenkin paljon, mutta jotkut hetket tulevat mieleen voimakkaammin kuin toiset. Kuten se, kun eräs mieshenkilö pohdiskeli sitoutumistaan ryhmään: ”kun tänne tullaan, täällä tehdään erikoisia ja vähän hankaliakin asioita, mutta ei niitä asioita kai missään muualla tulisi tehneeksikään. Siispä kannattaa tulla.” Tai kun eräs toinen totesi: ”Täällä saan olla ihana ihminen, saisinpa olla sitä muuallakin.” Tulkitsen tämän siten, että olemme onnistuneet yhdessä luomaan turvallisen tilan ja tilanteen, jossa ihmisen on helpompi tutkia omaa rooliaan ja avata uusia väyliä olemiseen.

Muistan myös muistamisen ja jakamisen rituaalit. Runot, jotka aukaisivat näkemään toisemme vielä paremmin. Vuoropuhelut kosketusten ja liikkeiden kautta. Ilmeet, joita liioiteltiin ja joille naurettiin. Olemmeko näin ilmeikkäitä ? Muistan kun puhuttiin toiveista ja unelmista. Päällimmäisenä siellä oli monilla hyvä terveys ja yhteys lapsenlapsiin. Suuria unelmia hyvästä arjesta.

Muistan värien ja sanojen purkautumisen paperille. Muistan osallistujien turhautumisen, ja sen kuinka siitäkin selvittiin. Muistan halausten piirit, kyyneleet silmäkulmassa. Vapauttava naurun. Liimatuubin käsittämättömän anatomian, ja sen kuinka siitäkin selvittiin.

Hetkiä tulee mieleen koko ajan enemmän. Ehkä sittenkin jokainen niistä on ollut juuri se merkityksellinen, jopa se viimeinen takin päälle laittamisen hetki, kun on vielä jutellut pari sanaa jonkun osallistujan kanssa. Omakuva ei koostukaan pelkistä tähtihetkistä.

Me vetäjät olemme myös saaneet rakentaa omakuvaamme pilottiryhmämme kautta. Mitään muuta keinoa ei kai olekaan, jos todella pyrkii kohtaamaan toisen, uuden ihmisen. Omien ääriviivojen on pakko murtua edes vähäsen, että rakosista pääsee virtaamaan sisään toisen läsnäoloa.  Läsnä oleminen tapahtuu aina toisen kanssa, läsnä, luona. Siihen sisältyy olennaisesti hyväksyntä ja jonkinlainen hyväntahtoisuus. Haluan olla kanssasi, haluan ymmärtää sinua, haluan tulla ymmärretyksi. Ymmärtäminen ei aina vaadi edes sanoja: myös liike voi olla ymmärtävää ja läsnä olevaa. Tai pelkkä katse.

Projekti on ollut mahtava, positiivinen kokemus. Jäljellä on raportin kirjoittaminen, koetun sitominen ja selittäminen, vaikka olen jo nyt varma, että jotkin osaset jäävät selittämättömiksi. Se liima ja kipinä, mikä synnyttää ihmisten välisen ”sen jonkin”. Yhteisen ja yksityisen omakuvan.

Helsingissä, 15.2.2012

Sanni Sihvola

OMAKUVA esittäytyi Luovassa kohtaamispaikassa

Kuka minä olen? Mitä minä tahdon? Mistä minä uneksin?

Yhteisötaide voi olla keino yksilön tai yhteisön identiteetin pohdintaan. Tanssillisten, sanallisten ja kuvallisten harjoitteiden avulla voidaan tukea itseilmaisua ja rohkaista osallistujaa kohtaamaan omat odotuksensa ja toiveensa sekä tulevaisuuden haasteet.

Kulttuuri A & T Oy kiittää Luovan kohtaamispaikan työpajasta 25.1.! Sanni Sihvola, Anja Lanér ja Tapani Sihvola esittelivät Voimaa taiteesta -hankkeen OMAKUVA -pilottiprojektia.

OMAKUVA -palvelutuotteen keinoihin tutustuttiin yhteisötanssiharjoitusten, luovan kuvantekemisen sekä yksilön minäkuvaa avaavien erilaisten tehtävien kautta.

Osallistujat olivat upeita, tunnelma oli lämmin, positiivisesti latautunut ja tarkkaavainen. Kohtaaminen tuntui merkitykselliseltä: olemme yhdessä tärkeiden asioiden äärellä. Keskustelu jatkukoon!

Luovasta kohtaamispaikasta saat lisätietoja vaikkapa Facebookista: http://www.facebook.com/luovakohtaamispaikka

Bromley by Bow Centre - Taide, kulttuuri ja hyvinvointi samassa paketissa

Bromley by Bow Centre on Isossa-Britanniassa, Bromley by Bow -nimisessä Lontoon kaupunginosassa sijaitseva kulttuurikeskus. Sen tehtävänä on tukea alueen asukkaiden hyvinvointia tarjoamalla esimerkiksi taide- ja hyvinvointialan palveluita, apua työn etsimisessä, lakiasioissa ja asumisessa sekä monipuolisen kattauksen erilaisia kursseja ja koulutuksia. Bromley by Bow Centre tarjoaa lisäksi tiloja yhteiskunnalliselle yritystoiminnalle (social enterprise) ja keskuksen yhteydessä toimiikin useita tällaisia yrityksiä, muun muassa maisema-arkkitehtuuritoimisto Green Dreams.

Keskuksen historia juontaa juurensa vuoteen 1984, jolloin alueelle muuttanut pastori Andrew Mawson perusti keskuksen kirkon yhteyteen. Sen alkuperäinen tarkoitus oli tuoda kirkko lähemmäs alueen asukkaita, mutta sen toiminta ei kuitenkaan rajoittunut kirkon rajojen sisälle. Bromley by Bow Centren tavoitteena oli – ja on yhä – rajojen rikkominen. Keskuksessa toimii alueen oma lääkäri, lasten päivähoito, sekä yhteiskunnallisten yritysten lisäksi lukuisia taiteilijoita. Jälkimmäiset ovat olleet mukana keskuksen toiminnassa alusta asti, sillä alueen asukkaiden osallistaminen taiteelliseen prosessiin on ollut keskukselle aina tärkeää ja lisäksi olennainen osa sen hyvinvointipalveluita.

Bromley by Bow Centren konsepti herättää paljon ajatuksia vastaavanlaisten keskusten mahdollisuuksista Suomessa. Voisiko esimerkiksi pienillä paikkakunnilla lukuisten alueen toimijoiden sijaitseminen fyysisesti samassa rakennuksessa tukea yhteisöllisyyttä? Entä voisiko keskuksen vaihdantatalousmalli, jossa taiteilija saa käyttöönsä työtilat opetustyötä vastaan, lisätä alueen kulttuuritarjontaa?

Kenties vaikuttavinta Bromley by Bow Centren toiminnassa on ennakkoluulottomuus, jonka avulla yhteisön jäsenet ovat yhdessä onnistuneet rakentamaan sektorirajat rikkovan kokonaisuuden, jossa taide, kulttuuri ja hyvinvointi kulkevat luontevasti käsikädessä.

Lisätietoja Bromley by Bow Centrestä: http://www.bbbc.org.uk/

Tangomarkkinoita odotellessa

Vuosi 2011 muuttui vuodeksi 2012 yhdessä silmänräpäyksessä. Syksyllä 2011 aloittamamme Laulunloihtijat-pilottiprojekti on edennyt pisteeseen, jossa yhdessä sanoitetut ja osittain sävelletyt ja sovitetut laulut harjoitellaan kevään 2012 aikana äänityskuntoon ja äänitetään.

Kaikki viisi ryhmää, joiden kanssa olemme työskennelleet ovat saaneet aikaiseksi hienoa lyriikkaa, joka kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja elämänkulusta. Lyriikkaa kirjoitettiin pitäen silmällä myös hieman musiikin tyylilajia: ryhmien kera on syntynyt kaksi valssia, yksi tango, yksi iskelmä ja jopa yksi hip hop -kappalekin.

Lyriikan kirjoittaminen yhdessä ikäihmisten kanssa eteni vauhdilla, sillä elämänkokemuksen myötä sanoittajat osasivat kertoa monia mielenkiintoisia tarinoita, joista oli helppo muokata lauluja.

Projektin aikana olemme huomanneet, että ikäihmisten kanssa toimiessa myös kuuntelu ja tekemisen seuraaminen ovat heille tärkeitä asioita. Aina ei välttämättä jaksa osallistua esimerkiksi soittamalla tai laulamalla, mutta musiikin tekemisen katsominen ja kuunteleminen itsessään on myös mielenkiintoista ja virkistävää.

Nyt sanat, sävel, rytmi ja harmonia ovat valmiina. Ne yhdistetään jokaisen ryhmän kera toimivaksi kokonaisuudeksi, heidän omilla ehdoillaan. Jokainen ryhmistämme on hieman erilainen. Osassa ryhmistä pystytään hyvin itsenäiseen työskentelyyn ja osallistumaan soittamiseen ja laulamiseen. Toisissa taas me ohjaajat tulemme ottamaan aktiivisemman roolin toimijoina, joita ikäihmiset saavat ohjata mielensä mukaan. Olemme ikään kuin heidän luovan työnsä instrumentteja.

Kevät tuo tullessaan siis ainakin viisi uutta laulua. Katsotaan, josko vaikka Tangomarkkinoille osallistuttaisiin!

Joonas Keskinen
Kulttuuriosuuskunta Uulu

Tämähän näyttää ihan oikealta taidenäyttelyltä!

Kuva: Susanna Lyly

Kulttuuriosuuskunta Kiito toteuttaa Sopimusvuoren Pekkala- ja Annala-koteihin Muistitaulu-projektin. Tapaamme kotien muistisairaita asukkaita puolen vuoden ajan joka tiistai. Asukkaat ottavat tuetusti valokuvia, jotka esittävät heille tärkeitä asioita, paikkoja tai ihmisiä. Valokuvista koostetaan muistitaulu, johon voidaan liittää myös vanhoja valokuvia. Kuvista keskustellaan ja niiden pohjalta tehdään helppoja teatterillisia harjoituksia. Projektin tavoitteena on antaa asukkaille positiivisia elämyksiä ja luoda yhdessä uusi apuväline muistamiseen.

Kuva: Susanna Lyly

Tavoitteenamme on mahdollisuuksien mukaan viedä kukin toimintaan osallistuva asukas lyhyelle retkelle johonkin hänelle mieluisaan tai kiinnostavaan paikkaan. 30. marraskuuta koitti ensimmäinen retki. Yrjö sai kunnian toimia ensimmäisenä matkustajana. Kohteeksi valittiin auto- ja tiemuseo Mobilia Kangasalla.

Jännitimme ennen reissua sitä jaksaako tai haluaako Yrjö lähteä mukaamme. Pelko oli turha, sillä Yrjö oli heti innoissaan lähdöstä museoon. Matkalla jutusteltiin autoista ja elämän vaiheista.

Kuva: Susanna Lyly

Perillä päätimme yhdessä mennä ensin ”Yölinjalla”-näyttelyyn, joka käsittelee suomalaisen tavaralinjaliikenteen historiaa. Esillä on vaikuttavan isoja autoja 1920-luvulta nykypäivään. Tunnelma vei nopeasti mukanaan menneisiin vuosiin. Kaiuttimista soinut Tapio Rautavaaran musiikki herkisti varmaankin myös siksi, että Yrjö oli tavannut Rautavaaran muutaman kerran junassa. Kohokohta taisi olla kuitenkin se, kun Yrjö pääsi istumaan vanhan Saabin rattiin.

Kuva: Susanna Lyly

Munkkikahveja syödessä kysyimme Yrjöltä, että vieläkö mennään vieressä olevaan ralliautonäyttelyyn vai lähdetäänko kotiin. Vastaus tuli kuin tykin suusta: ”Ei kai sitä nyt heti lähdetä kotiin, kun on tänne asti tultu!”. Ralli- ja urheiluautoja oli esillä iso määrä ja aika pian saimme niistä tarpeeksemme ja lähdimme kotiin. Yrjö vaikutti tyytyväiseltä retkeen ja kiitteli kovasti. Muistoksi jäi iso määrä valokuvia, joita Susanna ja Yrjö molemmat ottivat.

Näin joulun aikaan Muistitaulu-projekti on puolimatkan krouvissa. Sitä juhlistaaksemme laitoimme tähänastisia valokuvia esille kotien seinille ja järjestimme 15. joulukuuta pienimuotoiset taidenäyttelyn avajaiset. Kutsuimme paikalle asukkaiden omaisia ja projektin yhteyshenkilöitä.

Pekkala- ja Annala-kotien asukkaan Muistitaulu-toiminnassa ottama kuva

Riku piti pienen avajaispuheen ja nostimme maljan näyttelyn kunniaksi. Teimme yhdessä naurukuoro-harjoitteen ja lauloimme pari joululaulua. Sen jälkeen siirryttiin katsomaan valokuvia ja nauttimaan kahvipöydän antimista.

Pekkala- ja Annala-kotien asukkaan Muistitaulu-toiminnassa ottama kuva

Kotien henkilökunta hämmästeli sitä, kuinka moni asukas kuvissa hymyilee ja on eläväisempi kuin aikoihin. Ehkä siinä, että saa vaikkapa hassun hatun päähänsä ja hetkeksi kuvaajan huomion, on jotain piristysruiskeen omaista. Osuvin kommentti kuultiin taas kerran eräältä asukkaalta: ”Tämähän näyttää ihan oikealta taidenäyttelyltä!”

Pekkala- ja Annala-kotien asukkaan Muistitaulu-toiminnassa ottama kuva

Muistitaulu-projekti jää nyt pienelle joulutauolle ja jatkaa toimintaansa taas tammikuussa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Susanna Lyly, Riku Laakkonen ja Arttu Haapalainen,
Kulttuuriosuuskunta Kiito

Auran virtaa -pilotti antaa kameran nuorille

Käynnistimme syyskuussa 2011 soveltavan elokuvan palvelumallia kehittävän Auran virtaa -pilottiprojektin VillaAurassa Turussa. VillaAura on Nuorten Ystävät -palvelut Oy:n ylläpitämä yksikkö, joka tarjoaa tehostettua palveluasumista lapsille ja nuorille aikuisille, jotka tarvitsevat tukea kehitys- tai muusta vammasta ja siihen yhdistyvistä muista vaikeuksista johtuen.

Aloitimme projektin tutustumiskäynnillä. Koska rutiinit ja säännönmukaisuus ovat asukkaille tärkeä asia, katsoimme parhaaksi aloittaa osallistumalla heidän päivätoimintaansa. Näin ryhmä sai mahdollisuuden tottua meihin heille tutussa ympäristössä.

Varsinaisen työpajatoiminnan aloitimme tutustumalla ryhmään syvemmin muun muassa soveltavan teatterin, valokuvien ja musiikin avulla. Tarkoituksemme on myös alusta alkaen lähteä etsimään materiaalia kuvauksia varten. Ideana on, että teemme musiikkivideon, jossa ryhmäläiset käsittelevät heille tärkeitä asioita. Tähän saakka olemme elokuvapajoissamme tuottaneet sisältöä lyhyinä tekstin pätkinä idealapuille, mutta nyt käytämme paljon enemmän kuvia, joiden pohjalta ryhmänohjaaja kirjaa paperille esille nousevat ajatukset.

Jokainen ryhmäkertamme on rakenteeltaan samankaltainen: aluksi tarinamaton ympärillä tuntemuksia, sitten nousemme ylös ja liikumme musiikin mukana Ryhmäpeiliä: yksi näyttää liikkeen, muut matkivat peilinä. Tämän jälkeen aloitamme työskentelyn. Päätämme joka kerran samaisen pyöreän maton ympärillä istuen ja tunnelmat tutkistellen.

Aloitimme myös heti kuvauskalustoon tutustumisen: ensimmäisellä kerralla otimme mukaan videokameran, jolla ryhmäläisiä kuvattiin isolle telkkarille; toisella kerralla kokeilimme äänitallenninta ja kuulokkeita. Hidas eteneminen oli tärkeää, sillä kalusto jännitti joitain ryhmäläisiä. Erityisesti kuulokkeet tuntuivat aluksi joistain hieman pelottavilta. Rohkaisua haettiin esimerkiksi antamalla oman lelunallen kokeilla niitä ensin.

Pyysimme ryhmäläisiä tuomaan työpajaan heille tärkeitä asioita ja esineitä. Musiikkivideota lähdettäisiin kuvaamaan niiden pohjalta. Saimme tavata muun muassa jääkarhu Helanderin ja Otto-nallen, jotka myös keskustelivat keskenään.

Kuvauksiin päästiin sitten marraskuussa. Aloitimme piksallaatio-tekniikalla, jossa yksittäisiä otoksia yhdistämällä luodaan animaatio. Aluksi tekniikkaan tutustuttiin esiintymällä itse: liikuimme ryhmän kanssa musiikin tahtiin ja pysähdyimme erilaisiin asentoihin, jotka sitten kuvattiin. Animaatio katsottiin heti yhdessä. Tämän jälkeen siirryimme kuvaamaan rakkaita esineitä samalla tekniikalla niin, että yksi ryhmäläinen liikutteli esinettään ja toinen kuvasi.

Vaikka pilottimme VillaAurassa on tähän asti sujunut oikein hyvin, on pieniä pohdinnanhetkiäkin tullut vastaan. Työskenneltäessä voimauttavan elokuvan parissa, on hyvä joskus pysähtyä miettimään: kenelle tätä tehdään ja ketä se voimauttaa? Nuoria? Henkilökuntaa? Nuorten vanhempia?

Vaikka työskentely tapahtuukin nuorten kanssa, on keskusteluja prosessin etenemisestä ja päämääristä käytävä niin henkilökunnan kuin omaistenkin kanssa pitkin matkaa. Joskus voi syntyä väärinkäsityksiä ja epäilyäkin, mutta olemme huomanneet, että avoimuus auttaa. Prosessi on hyvä pitää mahdollisimman avoimena ja läpinäkyvänä. Puhumisella voi ratkoa monia eteen tulevia haasteita!

Ja mitä noihin kysymyksiin tulee: vaikka työskentelemme nimenomaan nuorten kanssa, olemme jo nyt huomanneet, että tämän prosessin antimista voi päästä nauttimaan myös ihmiset heidän ympärillään.

Terveisin,
Antti, Metsämarja ja Tiina, ValoAurinko Tuotanto